Viikko vierähti sairaalassa. Tuli koettua neutropeniakin siinä sivussa.
Minulle nousi kova kuume viime tiistaina ja menin työterveyshoitajan vastaanotolle. Hän katsoi kurkkuun ja korviin, joissa mitään ei näkynyt. Mittasi kuumeen (38.6) ja meinasi kuitata homman kahden päivän sairaslomalla. Kerroin hänelle tästä taustalla olevasta sairaudestani ja pyysin josko voitaisiin tutkia tilannetta vähän tarkemmin kun kuumekin oli kohtuullisen korkea.
Sain päivystyslähetteen labraan, jossa otettiin verikokeet, ne tavalliset ja piti ottaman myös koe josta selviäisi neutrofiilien taso. Tietokoneet oli jumissa siellä ja se neutrofiilikoe oli jotenkin tippunut kokonaan pois eikä arvoa siis tiedetty hoitajan soittaessa seuraavana aamuna. Hän oli kuitenkin kohonneen tulehdusarvon vuoksi (CRP 51) varannut minulle lääkäriajan samalle päivälle ja pyysi käymään aamusta uudelleen labrassa. Kaikki kokeet otettiin uusiksi. Siinä vaiheessa kuume oli jo yli 39 ja tunsin oloni perin huteraksi. Jouduin jopa istumaan siellä labran porraskäytävässä jonkun tovin kun tuntui että pyörryn. Selvisin kuitenkin pienen kävelymatkan työterveysasemalle.
Lääkäri totesi siellä, että CRP oli kiivennyt arvoon 197, kuumetta oli 39,7 ja että on syytä lähteä välittömästi sairaalaan. Tuntuikin etten enää pysy tolpillani ollenkaan. Mieheni vei minut samantien sairaalan päivystykseen jossa pääsinkin heti sänkyyn pitkäkseni. Otettiin taas verikokeita mm. veriviljelyä varten, virtsakoe ja keuhkoröntgen. Aikaa kului n. 3 tuntia saapumisestani kun lääkäri tuli kertomaan, että keuhkokuvan mukaan minulla on keuhkokuume.
Minut siirrettiin sisätautiosastolle yhden hengen huoneeseen (vaikka keuhkomuune ei mikään tarttuva tauti olekaan), laitettiin nestetippaan ja aloitettiin samana iltana klo 18 antibiootin anto suoneen kolme kertaa vuorokaudessa. Sain myös kuumetta alentavaa lääkettä. Hoito tehosi ja kuume laski jo seuraavana päivänä huomattavasti ja sitä seuraavana jo kokonaan pois. Tunsin vointini suhteellisen hyväksi, ruokakin maistui ihan hyvin (jos nyt sairaalaruoka voi niin maistua).
Selän puolella oikealla tuntui samaa ajoittaista jomotusta kuin ennenkin ja lääkäriltä (erikoistuva) kysyessäni hän vahvisti, että on mahdollista että kaikki aikaisemmat tuntemukseni lokakuussa päättyneiden sytostaattien jälkeen olisivatkin johtuneet esim. siitä että keuhkoihin on lääkkeiden vaikutuksesta jäänyt jotain nestekertymää joka aikansa muhittuaan olisi nyt vasta puhjennut keuhkokuumeeksi. Mene ja tiedä, mutta melko käypä teoria tuo, varsinkin jos nyt ajan kanssa nuo oireet häviävät. Helpottava ajatus, olenhan ehtinyt miettiä sitä tuntemusta jo monta kuukautta ja pelätä pahinta...
Minut siirrettin sitten perjantai-iltana sisätautiosastolta toiselle, sinne "kotiosastolleni" jossa olen mutenkin hoidettavana. Edelleen pääsin/jouduin yhden hengen huoneeseen, mikä sopi minulle ihan hyvin. Eipähän ollut kukaan kuorsaamassa, ei tarvinnut miettiä mitä muut ehkä haluaisivat katsella TV:stä, eikä kukaan kummastellut klo 06 sängyssä tekemiäni joogavenytyksiä :)
Lauantaiaamuna otetuissa kokeissa CRP oli laskenut arvoon 36, kokonaisleukosyyttien määrä oli pudonnut tulopäivän arvosta 4.7 arvoon 1.4 (normaaliarvo on 3.4 -8,2) ja neutrofiilit arvoon 0.6. Neutrofiileissa arvo 0.5 on raja jolloin taso on niin alhainen, että infektioriski on todellinen. Perhe oli kuitenkin luonani useita tunteja vielä lauantainakin. Pelattiin lautapeliä ja sen sellaista, mutta huoneesta en uskaltanut enää lähteä mihinkään.
Sunnuntain kokeissa kokonaisleukosyytit olivat 1.1, neutrofiilien arvo oli enää 0.2 eli olin neutropeenisessa tilassa ja minut määrättiin "eristykseen". Se tarkoitti sitä että puolustus oli "pettänyt". Jos saisin esim. jonkin virusinfektion se voisi olla jopa hengenvaarallinen. Pelästyin todella ja ajattelin, että tämäkin vielä. Minua kehotettiin desinfioimaan omatkin käteni mennen tullen, mitään tuoretta kuten salaattia ei enää minulle tuotu, ainoastaan kuumennettuja ruokia. Heitin jopa pois sähköhammasharjan harjaosan joka oli ollut käytössäni jo kotona jonkun aikaa ja pyysin tuomaan sellaisen kertakäyttöisen joita sairaalassa on saatavilla. Huoneeseen tuotiin omat välineet verenpainemittaria myöten ja hoitajat tietysti noudattivat hygieniaa entistä tarkemmin. Eivät sentään pukeutuneet suojavaatteisiin tai hengityssuojiin.
Oveen ripustettiin kyltti jossa kerrottiin ettei vierailijoita sallittu ilman hoitajan lupaa. Perheenjäsenet olisivat saaneet tulla jos olivat ehdottoman terveitä ja noudattaisivat käsihygeniaa. En halunnut kuitenkaan riskeerata mitään ja sovittiin että perhe pysyy kotona. En tuntenut voinnissani mitään sen kummempaa. Limakalvot nenässä tosin tuntuivat tosi kuivilta ja oli jonkunlaista päänsärkyä. Mutta nuo oireet varmaan johtuivat lähinnä kuivasta huoneilmasta ja hapen puutteesta. Olinhan ollut sisällä jo viisi päivää.
Tuona yönä ehdin miettiä taas moneen kertaan näiden kaikkien tapahtumien tarkoitusta. Sitäkin, kuinkahan monta ihmistä mahtoi olla siinäkin huoneessa yksin ollessaan kelannut viimeiset ajatuksensa ennen lopullista lähtöään, Oltiinhan osastolla jossa hoidetaan myös hematologisia potilaita, kai myös heitä joiden matka on jo päättynyt. Ja missäpä muualla se siellä päättyisi kuin juuri noissa yhden hengen huoneissa.
Niin mikä mahtaa olla kaikkien tapahtumien tarkoitus. Minun piti 13. päivä perjantaina tavata työnantajan edustaja. Hän oli tulossa luokseni keskustelemaan "työsuhteeni jatkamisesta" siis suomeksi sanottuna irtisanomisestani. Sekin nyt jäi sitten tuonnemmaksi kun sairastuin.
Ehdin siis olla reilun viikon töissä. Ehdin kokea töihin palaamisen innostuksen, terveulotoivotusten ja hyvän olon tunteen rinnalla myös ensimmäisten päivien epävarmuuden, koska koko ajan ajattelin jonkun pian tulevan irtisanomispaperin kanssa. Mitään ei kuitenkaan viikkoon sillä saralla ehtinyt tapahtua. Paitsi, että jotain kapuloita irtisanomiseni suhteen rattaisiin työntääkseni ilmoittauduin halukkaaksi työntekijäksi asiakaspalvelukeskukseen toiselle paikkakunnalle. Edellytyksenä, että työpisteeni sijaitsee edelleen tässä toimipisteessä joka on lähinnä asuinpaikkakuntaani. Juurihan oli korostettu että tekemäni työ on sellaista, että se voidaan hoitaa toisella paikkakunnalla asiakaspalvelukeskuksessa, miksi ei sitten täällä! Paikka toiselle paikkakunnalle oli siis laitettu hakuun ja samalla minua ollaan irtisanomassa. Siellä ollaan vakinaistamssa rekryfirman kautta vastaava työtä tekevän henkilön työsuhdetta, mutta paikka täytyy olla intrassa kuitenkin näkyvillä ja haettavissa sitä ennen. Voi poijjaat mitä meininkiä! Toisen viikon maanantaina sitten sain tuon kutsun keskusteluun, johon en voinut osallistua.
Minulle annettiin sunnuntaina valkosolujen kasvutekijää piikkinä ja seuraavana päivänä verikokeissa oltiin jo taas "turvallisella" tasolla. Kokonaisleukosyytit 2.4, neutrofiilit 0.9, Hbl 125 ja CRP 9 (normaali on < 10). Tapasin lääkärin kierrolla myös minua hoitavan hematologin ja kysyin vaikuttaako tämä keuhkokuume jotenkin hoitosuunnitelmaani. Hän sanoi, että tässä on hyvin aikaa toipua ennen helmikuun loppua, joten seuraava ylläpitohoito voidaan silloin taas antaa. Hän sanoi, että siirrytään suun kautta 2 krt/vrk otettavaan antibiottiin, saan vielä toisen kasvutekijäpiikin ja sitten voin lähteä kotiin!
No, kotiin olin lähdössäkin, mutta odotellessani lähtöpapereiden valmistumista vatsaan alkoi sattua ja se meni sen tuhannen sekaisin. Join vettä ja sekin tuli läpilentona pois, päätä särki ja jotenkin oli sellainen tunne että saattaisi olla kuumettakin. Hoitaja haki mittarin ja oli samalla kertonut lääkärille viimeisimmän käänteen. Lääkäri oli sitä mieltä, että olisi ehkä viisainta jäädä vielä yön yli ja ottaa myös näyte ulosteesta. Niin sitten tehtiin. Kuumetta ei ollut ja vatsaoireet hävisivät illan mittaan vaikka aloitin vasta niiden alkamisen jälkeen ottamaan antibioottia suun kautta. Yksi pitkäveteinen huonosti nukuttu yö siis vielä lisää, mutta kestäisin senkin. Miksen kestäisi, minuthan on luotu kestämään ja taistelemaan.
Eilen tiistaina sitten kotiuduin tältä 7 päivän sairaalakeikalta. Antibiottikuurin hain evääksi kotimatkalla. Sitä jatkuu viikon. Sairaslomaa on nyt 31.1. asti. Sain myös mukaani ajat seuraavista vesikokokeista, jotka on 1.3. TT-kuvaus on 2.3. ja lääkäri soittaa tuloksista 8.3. Luultavasti ylläpitohoito on sitten tuon jälkeen.
Helmikuun alusta menen taas työpaikalle katsomaan mitä siellä seuraavaksi tapahtuu.Opiskelussa on ollut pakkotaukoa. Onneksi siellä on ollut "vain" ATK:ta. Suoritan a-ajokorttitutkintoon kuuluvan word-osion heti kun kykenen. Eiköhän se suju vaikka kylmiltään, olenhan sen verran joutunut sitäkin ohjelmaa eläessäni veivaamaan ja minullahan on jo se kortti, tämähän on vaan päivitys.
