Sädehoidosta

Tänään on kuudes kerta kun menen sairaalalle saamaan sädehoitoa. Miltäkö se tuntuu? No, ei sitten kerrassaan miltään!

Ensimmäisillä kolmella kerralla käynti kesti kuvauksineen n. 20 minuuttia. Otettiin siis vielä röntgenkuva, jossa näkyivät vain lonkan luut.  Kuvan ja aikaisemman TT-kuvan avulla varmistettiin hoitoa tarvitsevien imusolmukkeiden sijainti luihin nähden ja tämän tiedon avulla saatiin määritetyksi tarkasti säteilytettävä alue. Minulla tuo on n. 3 x 8 cm pitkulainen alue, ei kuitenkaan suorakaiteen muotoinen, vaan vähän reunoistaan "aaltoileva".

Hoidon aikana makaan selälläni pöydällä, jossa on jalkoja varten sellainen vähän urheilijoiden lähtötelinettä muistuttava kaukalo, jossa molemmille jaloille on oma kolo. Tosin tässä molemmat jalat on samassa tasossa jalkapohjat telineessä ja polvet hieman koukistettuina. Vain päällimmäiset housut tarvitsee riisua ja sen verran siirtää alempia, että iholla olevat kohdistusmerkit tulevat näkyviin. Kädet pidetään rinnalla kiinni toisissaan. Pöytää nostetaan ylöspäin ja hoitaja asettelee vartalon niin että kohdistuspisteet osuvat sädehoitolaitteen antamiin kohtiin. Laite suunnataan ensin suoraan ylhäältä määritellylle alueelle ja seinällä syttyvä punainen merkkivalo sekä hieman suriseva ääni kertovat milloin säteilytys on meneillään. Tuo kestää arviolta n. 10 sekuntia. Sitten laite kääntyy vartensa varassa vartalon ympäri pöydän alapuolelle ja sama 10 sekunnin surahdus siltä puolelta ja siinä se.

Ihan ensimmäisellä kerralla en osannut edes kiinnittää huomiota siihen surisevaan ääneen tai punaiseen valoon, vaan kuvittelin alkuvalmistelujen vasta olevan käynnissä kun kuvauslevyt varsiensa varassa liikkuivat pöydän sivulla. Kun hoitaja tuli silloin takaisin huoneeseen, kuvittelin hänen sanovan että nyt aloitetaan mutta hän sanoikin, että se oli siinä ja jatkuupi huomenna.

Nyt kun alkukuvausta ei enää tarvitse tehdä niin toimitus on tosi nopea. Eilenkin minulla oli aika 9:30, oli paikalla 9:16, pääsin saman tien sisään  ja auton kellosta katsoin sen olevan 9:28 kun lähdin ajamaan takaisin kotiin. Hoito on joka aamupäivä suunnilleen samaan aikaan. Vain yksi poikkeus on, juuri tämän päiväinen hoito, joka on vasta iltapäivällä.

Ensimmäisen käynnin yhteydessä sain ohjeita ja tietoa mahdollisista tuntemuksista, joita hoidosta voisi tulla. Sädehoito voi ärsyttää suolistoa tai virtsarakkoa ja aiheuttaa ihon punoitusta ja kuumotusta säteilytettävällä alueella vähän saman tapaan kuin jos olisi saanut liikaa aurinkoa. Hoito voi myös aiheuttaa väsymystä. Tämä kaikki on tietysti riippuvaista annetun säteilyn määrästä ja hoidettavan alueen sijoittumisesta. Aivan normaalia elämää voi elää, tietysti mahdolliset sivuoireet huomioiden. Jos esim. olisi ihon kuumotusta, saunassa olisi syytä laittaa iholle kylmä kostea pyyhe. Minulle ei ole tullut mitään noista oireista. Onhan se tietysti tietyllä tavalla väsyttävää lähteä aina samaan aikaan joka päivä sinne, mutta kaikkeen pitää osata suhtautua. Eihän tätä kestä nyt enää kuin yhdeksän kertaa.

Veriarvot kontrolloitiin 14.6. eli kaksi päivää hoidon aloittamisesta. Hb 127 (117-155), Leuk. 2.9 (3.4-8.2), Neutr. 1.7 (1.6.-6.2), Trom. 202 (150-260) CRP 4.

Neutrofiilit olivat taas nousseet pari pykälää, samoin hemoglobiini. Kokonaisleukosyytit hieman laskeneet. Tulehdusarvo 4 (yleensä ollut alle 3) kertoi ehkä  jo silloin tiistaina alkavasta nuhasta, joka vaivasi minua vielä viikonloppunakin mutta alkaa nyt jo olla sekin onnellisesti ohi.

Veriarvot kontrolloidaan seuraavan kerran 2.7. ja onkologin loppuarvio eli lääkärin vastaanotto on 3.7. heti viimeisen hoidon antamisen jälkeen. Samat verikoetulokset käyvät tällä kertaa 13.7. annettavaan Rituximab-ylläpiotohoitoon, ellei niissä ole mitään yllättävää huononemista.

Viikonloppuna käytiin lauantaina Linnanmäellä, yövyttiin Porvoossa  ja sateista sunnuntaita tuli vietettyä Ruotsinpyhtäällä Strömforsin ruukin alueella. Juhannusta on tarkoitus viettää kesämökillä Keski-Suomessa. Saunaa ja uimista, grilliruokaa ja viiniä, vehreää metsää ja lähdevettä, ehkä myös aurinkoa tai ropsahtava sadekuuro. Siinäpä se keskikesän juhla!

Sain viime viikolla soiton työharjoittelupaikastani ja sovin että menenkin töihin  jo 23.7. ja olen näillä näkymin sitten ainakin elokuun loppuun. Ennen työrupeamaa ehditään käydä Pariisissa ja sitten ajattelin vielä viimeisen vapaan viikon viettää sukulaisten ilona Itä-Suomessa!