Sädehoitoa ja vuosipäivää

Niin on onnellisesti vietetty tyttären lakkiaiset, stipendit ja kunniakirjat on plakkarissa ja yliopistopaikkakin jo varmistui. Joten olen oikein ylpeä ja onnellinen hänen puolestaan!

Myös oma 6 viikon työharjoittelujakso on ohi ja ammattitutkintokin meni läpi että heilahti! Tosin tutkintotodistus minulle siitä tulee vasta myöhemmin. Koulutushan itsessään jatkuu vielä ATK-osioilla syyskuun loppuun asti. Heinäkuu sentään on opiskelutaukoa.

On siis ollut pää täynnä niin montaa muuta asiaa, etten ole ehtinyt tätä sairautta juurikaan miettiä.

Olen tämän alkuviikon nollannut tilannetta ja levännyt oikein totaalisesti. Nukkunut pitkään aamulla ja päivällä ja vähän illallakin ja vielä umpiunessa joka yönkin. Kai se kaikki hässääminen tutkinnon ja yo-juhlien kanssa on saanut takin melko tyhjäksi. Välillä olen vain istunut ja katsellut ulos ikkunasta kukkivia pensaita ajattelematta oikeastaan mitään.

Tänään sitten oli ajatukset palautettava tähänkin aiheeseen. Tulin juuri sairaalalta. Kävin sädehoitoyksikössä lääkärin vastaanotolla ja samalla sädehoidon suunnittelua varten TT-kuvauksessa. Kuvaus tehtiin nyt vain lantion alueelle ja samalla tehtiin neljällä pienellä tatuointipisteellä merkit, joiden mukaan hoitolaite sitten hoitojen aikana voidaan kohdistaa antamaan säteet juuri oikeaan paikkaan. Sädehoitoa annetaan minulle vasemman nivuseen jääneisiin pariin imusolmukkeiseen 15 kertaa peräkkäisinä päivinä, paitsi la-su ja juhannusaattona. Ensimmäinen kerta on ensi viikon tiistaina 12.6. aamupäivällä ja viimeisin näillä näkymin 3.7.12 Verikoekontrolli on jonain päivänä ensi viikolla hoidon alkaessa ja sitten hoidon päättyessä. Sädehoito on tässä tapauksessa kuulemma niin paikallista, että hoidetun kohdan ihon punoitusta lukuun ottamatta ei pitäisi tulla mitään ihmeempiä sivuoireita.

Olen saanut Rituximab-hoidon 14.5. ja se jatkuu edellen omaa tahtiaan kahden kuukauden välein. Edeltävissä verikokeissa arvot olivat jo ihan kohtuulliset. Hb 121 (117-155), Leuk. 3.3 (3.4-8.2), Neutr. 1.5 (1.6.-6.2), Trom. 208 (150-260), Krea 53 (50-90), K 3.9 (3.5-4.4), Na 139 (137-144)  ja CRP < 3.  Seuraava kerta Rituximabia on siis 13.7. ja  siihen liittyvä verikoekontrolli 6.7. aamulla.

Se ihomuutos, joka minulta poistettiin reidestä samalla kun leikattiin näyte imusolmukkeesta silloin 30.4, osoittautui muuten basalioomaksi, eli tyvisolusyöväksi! Kirurgi soitti tuloksesta myöhemmin ja kertoi että ei ole syytä huoleen, tämän tyyppinen ja niin pieni pilkku kuin se minulta poistettu ei tulisi aiheuttamaan harmia sen koommin, eikä tällä ihomuutoksella ole kuulemma mitään yhteyttä lymfoomaan. Mutta kertoi, että vielä varmuudeksi täytyisi leikata alueelta vähän isompi pala, ja että aika tulee myöhemmin postissa. Ajattelin silloin, että mitähän vielä! Sanoin vaan hänelle siihen, että kuule ei tunnu tämä tieto missään tämän toisen diagnoosin rinnalla.

Ihan hullua, en tosiaankaan ole melkein muistanut asiaa ennen kuin sain ajanvarauskirjeen. Jos tuo olisikin ollut vaikka vuosi sitten lymfooman sijaan todettu vaiva, niin kai sitä olisi taatusti  jo pompannut kattoon senkin takia, mutta nyt jää mokoma melkein vaille huomiota. Aika tuohon "jälkipoisto" -toimenpiteeseen on kuitenkin varattuna 26.7. Tosin oma lääkärini näyttää kirjoittaneen samasta asiasta: "Ihomuutos, josta patologi vastaa basaliooma, on tullut radikaalisti kokonaan poistetuksi, riittävät marginaalit." Tiedä tässä sitten ketä uskoa. Täytyy tuokin asia selvittää jossain välissä.

Kaikki hoitotoimet kuitenkin sijoittuu niin, etteivät ne estä minua lähtemästä 6.7. viideksi päiväksi Pariisiin, niin kuin on ollut suunnitelmissa. Siitä olen tosi iloinen!

Nyt vaan oleskelen, käyn kolme viikkoa saamassa hoitoa, teen puutarhahommia jos huvittaa. Jos ei huvita tai väsyttää loikoilen vaikka riippumatossa ja lueskelen. Matkan jälkeen vielä loppu heinäkuukin on lomailua. Sitten elokuuksi menen sinne työharjoittelupaikkaani sijaistamaan yhden kesäloman. Pientä lupausta oli, että jotain töitä voisi siellä olla jatkossakin, mutta sen aika näyttää niin kuin kaiken muunkin.

Lauantaina tulee muuten tasan vuosi kulununeeksi tämän diagnoosin saamisesta. On kuitenkin tullut taas uusi kesä, vaikka viimne vuonna näihin aikoihin tuli mietittyä useampaankin kertaan, että olisiko se se viimeinen kesä. Kaikki on kuitenkin nyt ihan hyvin, todella paljon paremmin kuin viime vuonna tähän aikaan. Tauti on nyt saatu hoidettua sisäpuolelta ja toiveissa on että sädehoito veisi loputkin ja pitäisi sen sitten mahdollisimman pitkään kurissa.

 Pienet murheet on menettäneet merkityksensä ja olen jo alkanut oppia, että elämä on tässä ja nyt. 
Eikä taitaisi tehdä pahaa kaikille nykyajan kiireisille ihmisille ajatella hieman asiaa. Joten Carpe diem - tartu hetkeen!