Tämähän alkaa sujua jo rutiinilla. Sain eilen aamulla kyydin sairaalalle tyttäreltäni, joka sai ajokortin ja auton 18-vuotislahjakseen. Sekin äitien toimenkuvaan kuuluva juttu tähän samaan syssyyn: pelätä jälkikasvunsa puolesta, ettei mitään sattuisi liikenteessä. Kätevää kuitenkin, että hänkin voi välillä minut heittää verikokeisiin tai näihin hoitoihin silloin kun se sattuu sopimaan aikatauluun.
No, klo 9. olin päiväpolin huoneessa valmiina neljän muun potilaan kanssa. Kahdella heistä oli lyhyemmät hoidot ja pääsivät pian lähtemään. Eräs vanhempi rouva oli saamassa punasoluja ja vanhempi mieshenkilö useamman lääkkeen tiputuksessa, he jäivät vielä sinne minunkin jälkeeni.
Omalla kohdallani kului aikaa ennen kuin mitään alkoi tapahtua.Otin siis esille mukaan ottamani romaanin ja aloin lukea. Esilääkkeet sain jossain välissä, mutta vasta kymmenen jälkeen lääkäri tuli laittamaan neulan ja 10.30 päästiin sitten asiaan. Viivytystä aiheutti sekin ettei kortisonia tippana oltu kirjattu papereihin ja hoitaja kävi sitäkin erikseen kysymässä lääkäriltä. Hän päätti, että laitetaan kortisonitippa heti alkuun jotta vältyttäisiin aikaisemmilla kerroilla saamiltani ahdistusoireilta tuon Rituximabin kanssa.
Alkuhan menikin sitten hyvin, mutta taas puolen tunnit kuluttua alkoi tuttu kirpeä tunne kitalaen takaosassan ja hetken kuluttua siitä lievä ahdistuksen tunne. Kerroin hoitajalle tuntemuksista ja kysyin, että millä nopeudella ainetta menee. Poliklinikkanopeudella 100 ml/h aluksi ja sitten 200 ml/h. Hän päätti keskeyttää tiputuksen hetkeksi ja oloni paranikin jo vartissa ja sain syötyä tuodut voileivät ja teekupposen. Sitten jatkettiin pienemmällä nopeudella 80 ml/h ja nukuin jopa välillä parinkymmenen minuutin unet. Sen jälkeen loppu kolmannes saatiin jo menemään vähän isommalla nopeudella niin, että 13.20 voitiin vaihtaa seuraavaan aineeseen, joka meni puolessa tunnissa, samoin seuraava ja viimeinen pienin pullo 15 minuutissa. Valmista tuli n. 14.45 ja mies kävi heittämässä minut kotiin. Edellisestä kerrasta homma sentään nopeutui 5,5 tunnista 4 tuntiin ja varttiin. Edistystä sekin.
Jossain vaiheessa tiputuksen aikana ihmettelin hoitajalle miksi nimenomaan lääkäri käy minulle aina neulan laittamassa, näinhän hänen pistävän sen kahdelle muulle huoneessa ollelle potilaalle. Hän sanoi, että tuon rituximabin kanssa on heillä omat tarkemmat ohjeensa ja lääkäri aina laittaa myös neulan. Tiedä sitten onko hän jotenkin taitavampi (?) Minulle yritti laittaa kanyylia kämmenselkään, mutta pisti siitä suonen puhki ja toisella yrittämällä se sitten onnistui ylemmmäs kyynärvarteen. Oli puhetta myös siitä, että olisi syytä kirjata seuraavaa kertaa varten, että aloitetaan tiputus pienellä nopeudella jota sitten nostetaan pikkuhiljaa, ettei tarvitsisi turhaan keskeyttää välillä.
Lääkäri kävi uudelleen tiputuksen loppupuolella katsomassa. Oli puhetta puutumisoireesta, jota minulla on ollut hoitojen aikana sormenpäissä. Hän sanoi, että täytyy tarkkailla tilannetta, jos se pahenee/leviää on ehkä syytä vaihtaa tuo viimeksi tiputettava lääke joka sitä aiheuttaa. Vaarana on että oireen pahentuessa tunto ei saata enää kokonaan palautua hoitojen loputtua. Toistaiseksi näyttää siltä, että samanlaisena tuo taitaa pysyä. Minä en haluaiai ehkä vaihtaa, sillä nämä lääkkeet tuntuvat muuten sopivan minulle ihan hyvin, eikä mitään muita merkittäviä sivuoireita juurikaan nykyään ole paitsi heti tiputuksen jälkeisten parin päivän ummetus. Sekin kuulemma tosin johtuu tuosta samasta lääkkeestä. Kysyin myös kortisonista, onko sillä jotain haittavaikutuksia kun sitä nyt tulee väkisin näiden hoitojen kanssa isoimpia annoksia. Hän sanoi, että kysymyksessä on hydrokortisoni joka on hyvin lähellä elimistön omaa kortisonia eikä siitä ole kuulemma mitään haittaa.
Sain myös Neulasta-injektiota varten reseptin. Saman kaavan mukaan kuin viimeksikin, pistän sen sitten lauantaina.Seuraavat verikokeet on to 8.9.11, lääkäri soittaa tulokset pe 9.9.11 ja seuraavana maanantaina 12.9.11 on sitten 4. hoitokerta. Sitä ennen samalla viikolla verikokeiden kanssa on myös TT-kuvaus, josta selviää miten hoito on vaikuttanut. Tarkempi aika kuvaukseen tulee kuulemma postissa kotiin.
Aamulla joogasin heti herättyä melkein tunnin, ruoka on maistunut hyvältä edelleen ja sadekin jo lakkasi niin että voin taas mennä karviaispensaasta marjoja syömään. Joten olo on yllättävänkin hyvä. Kortisoni varmaan vaikuttaa ruokahalua lisäävästi ja unta vähentävästi :) Tosin nukuin viime yön vielä ihan hyvin, lyhyttä kello kolmen heräämistä lukuunottamatta. Viikonloppuna sitten on taas odotettavissa matalan solutason 3-4 päivää jolloin olo on huonoimmillaan. Mutta olen nyt juonut punajuurimehua 1 dl/pv kuurina ja aion sitä jatkaa, ihan siitäkin mielenkiinnosta, että onko sillä mitään vaikutusta pahimpien päivien olotilaan. Lääkäri muuten totesi tyytyväisenä että neutrofiilithan olivat viimeisessä verikokeessa yllättävän hyvällä tasolla. (Hänhän oli sanonut ettei se Neulasta mikään ihmelääke ole ja nostaisi ne ehkä juuri ja juuri yli alarajan...)
Kolmen vkon päästä viimeistään tuleva tieto hoidon vaikutuksesta vähän mietityttää. Tieto lisää tuskaa sanotaan, vaikka tässä tapauksessa se ei ihan silloin alussa pitänyt paikkaansa. Epävarmuus oli kaikkein pahinta, tieto toi tavallaan helpotuksen. Tieto siitä että taudilla on nimi ja sitä aletaan hoitaa.
Nyt jos hoidon tuloksesta tuleva tieto on positiivinen, eli että hoito olisi vaikuttanut syöpäsoluja vähentävästi olisi tietysti helpottava. Joskaan ei sekään mikään lopullinen lupaus parantumisesta. Päinvastainen tieto on epätodennäköinen, mutta mahdollinen. Silloin menisi taas pakka uudelleen jakoon ja nähtäväksi jää mitä sitten tapahtuisi. Ihminen on kummallinen olento. Sitä vaan sopeutuu kun vaihtoehdot on kovin vähäiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti